| |
Perspektiivin käsite
Kun havainnoit ympäristöäsi, huomaat että kaukana olevat kohteet näyttävät pienemmiltä kuin lähellä olevat. Esimerkiksi korkea muuri näyttää madaltuvan ja pienenevän kohti kaukaisuutta, vaikka tiedät, ettei niin todellisuudessa ole. Yhtä lailla junanraiteet näyttävät lähenevän toisiaan kaukana sinusta, vaikka ne todellisuudessa ovat yhtä etäällä toisistaan. Tätä vaikutelmaa kutsutaan perspektiiviksi. |
| |
Taiteessa perspektiivi tarkoittaa niitä erilaisia kuvallisia keinoja, joiden avulla kaksiulotteinen kuva saadaan vaikuttamaan kolmiulotteiselta. Perspektiivin avulla teokseen luodaan tilan, syvyyden, etäisyyden ja kokosuhteiden vaikutelma. Taiteessa perspektiivin toteutustapoja on aikojen saatossa ollut monenlaisia
|