![]() |
||||||||||
| Aika ajoin taiteilijaa kiinnostaa tehdä muotokuva myös itsestään – omakuva. Ehkä hän kertoo silloin jotain omasta suhteestaan itseensä
Esittää naista, miestä tai lasta. Voi olla veistos, maalaus tai piirustus. Muotokuvasta saatat tunnistaa kuvatun henkilön ulkoiset piirteet, kuten suuret ruskeat mursunviikset, mutta myös luonteen, esimerkiksi lempeän olemuksen. Muotokuvassa voit nähdä vihjeitä henkilön kodista, työstä tai harrastuksista. Mitä voisit kertoa Akseli Gallen-Kallelan Mäntän linnassa maalaamasta 11-vuotiaan Sissi Serlachiuksen muotokuvasta ?
Maailma on kuvaamisen arvoinen paikka!
Maalaus, jonka taiteilija luo ulkoilmassa. Hän ottaa kangaspohjan, värit
Oma koti kullan kallis!
Olipa kerran...
Maalaus, jossa on kuvattuna aseteltuja esineitä ja aiheita luonnosta. Asetelmassa voi olla esimerkiksi kukkaruukkuja, kirjoja, kynttilänjalkoja, sitruunoita, orvokkeja, pyydystettyjä fasaaneja, kantarelleja tai retiisejä. Asetelmaa maalattaessa vain taiteilijan mielikuvitus on rajana! Mitä asioita sinä maalaisit omaan asetelmaasi? Entä tunnistatko, mitä
"Katso, ettei tuosta jalasta tule liian pitkä", sanoi taidekoulun piirustuksenopettaja oppilaalleen alastonmaalaustunnilla.
|
||||||||||
|
||||||||||