Yhteisnimitys kuvataiteen, arkkitehtuurin, kirjallisuuden ja musiikin keskeisistä uusista suuntauksista 1900-luvulla. Toisinaan modernismin kauden on katsottu alkaneen jo 1800-luvun lopulla impressionismista. Modernismiin ovat liittyneet olennaisesti mm. abstraktit kuva-aiheet, pyrkimys kehittää aivan uusia ilmaisutapoja sekä luopua menneiden taidekausien vaikutteista. Moderni taide voi olla yhtä hyvin esittävää kuin ei-esittävää. Toisin sanoen se voi kuvata joko meille kaikille tuttuja asioita ja esineitä tai täysin abstrakteja aiheita. Ellen Thesleffin Sommitelma 1940-luvulta on modernistista taidetta. Se ei suoranaisesti esitä mitään, vaan maalauksen teho perustuu heleisiin väreihin ja vauhdikkaasti sommiteltujen viivojen rytmiin.

”Mitä tuo teos oikein esittää???”, saatat kuulla itsesi tai jonkun muun kysyvän. No, olet silloin luultavasti katsomassa abstraktia taideteosta. Katsot sitä uudestaan ja huomaat, että kenties se ei pyri esittämäänkään mitään sellaista asiaa, joka on sinulle arkiympäristöstäsi tuttu.
Siinä ei ole kuvattuna ihmisiä, eläimiä, esineitä tai maisemia.
Abstraktia taidetta maalaava tai veistävä taiteilija päästää luovuutensa lentoon keksiäkseen mitä mielikuvituksellisimpia aiheita. Hän valitsee teoksensa lähtökohdaksi esimerkiksi mielenkiintoiset viivakuviot, muodot, väriyhdistelmät, liikkeen tai tilan tunnun. Joskus hän saattaa kuvata geometrisiä perusmuotoja, kuten kolmioita ja ympyröitä, ja sommitella ne kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Birger Carlstedt oli yksi varhaisimmista abstraktia taidetta tehneistä suomalaisista taiteilijoista .

1900-luvun alussa joukko taiteilijoita ilmaisi leiskuvia tunteitaan ja kokemuksiaan yhdistelemällä rohkeasti räiskyviä värejä ja loihtimalla kankaalle vääristeltyjä ja mielikuvituksellisia muotoja. Ekspressionistit maalasivat tarkoituksellisen alkukantaisesti, kansanomaisesti ja lapsenomaisesti. Tyko Sallinen on tunnetuimpia suomalaisia ekspressionisteja. Hän on myös yksi niistä taiteilijoista, joita rohkeutensa vuoksi kutsuttiin nuoriksi villeiksi. Saunassa -teokseensa hän on levittänyt tummat värit rajuin siveltimenvedoin paksuina kerroksina ja kuvannut suomalaista saunakansaa kaunistelematta oman näkemyksensä mukaisesti.

Taiteen kultainen aika oli Suomessa noin 1860-luvulta 1900-luvun alkuun. Suomalaiset taiteilijat matkasivat silloin mm. Düsseldorfiin ja Pariisiin opiskelemaan uusia maalaustapoja. Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck – monien muiden taiteilijoiden lisäksi – niittivät mainetta maailmalla. Kultakauden taide oli hyvin isänmaallista. Suomi oli silloin Venäjän vallan alla, ja taiteilijat halusivat rohkaista suomalaisia uskomaan omaan ainutlaatuisuuteensa kansana. Siksi taiteilijoiden kankaat täyttyivät isänmaallisista maisemista, maamme historian vaiheista, kuvauksista suomalaisesta maalaiskansasta ja Kalevalasta. Jokaisen maan taiteen historiassa on oma kultakautensa, esimerkiksi Espanjassa se oli 1600-luvulla.

Kohottaako lipputangossa hulmuava Suomen lippu tai Maamme-laulu mielesi juhlavaksi ja isänmaalliseksi? 1800-luvun lopulla monissa Euroopan maissa isänmaalliset tunteet roihusivat vahvoina ja innoittivat taiteilijoita löytämään omat juurensa sekä luomaan kansallista taidetta. Suomessa taiteilijat, kuten Akseli Gallen-Kallela, kuvasivat mm. aiheita kansalliseepoksestamme Kalevalasta. He myös matkasivat Kalevalan syntysijoille Karjalaan, jossa kokivat Suomen luonnon olevan kauneimmillaan. Yksi innokkaimmista Karjalan-kävijöistä oli Eero Järnefelt, joka maalasi lukuisia maisemia Kolilta.

1890-luvulta lähtien vaikuttaneet symbolistit suosivat syntetististä maalaustyyliä eli yksinkertaisia muotoja, vahvoja ääriviivoja, yhtenäisiä värialueita, litteitä kuvapintoja ja perusvärejä. Vaikutteita omaksuttiin
mm. japanilaisista puupiirroksista, keskiaikaisista lasimaalauksista sekä primitiivisestä taiteesta. Taiteilijat loivat omia mielikuvituksellisia värimaailmojaan jäljittelemättä luonnossa esiintyviä värejä. Siten esimerkiksi ruoho saattoi hyvinkin olla heleän punaista ja taivas kirkuvan keltainen. Syntetismi näkyy mm. Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-aiheiden koristeellisessa tyylittelyssä.

1800-luvun ja 1900-luvun vaihteen symbolistiset taiteilijat eivät tyytyneet kuvaamaan sitä, mitä silmin voi nähdä, kuten kuutamomaisemia tai ihmisiä arkisissa puuhissaan. He halusivat päästä pintaa syvemmälle
ja raottaa ihmiselämän pohjimmaisia salaisuuksia. Symbolistien aiheet liittyivät mm. uskontoihin, filosofiaan, uniin, tunteisiin ja mielikuvitukseen. Heidän maalauksensa ovat arvoituksellisia ja moniselitteisiä.
Ne ohjaavat sinua pohtimaan ja tulkitsemaan mysteeriään antamatta valmiita vastauksia. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan Tuonelan matkalla -teoksesta löytyy useita symboleita, kuten mutkitteleva polku, pääkallo, kruunu, kirja, valkoisia liljoja ja kultakolikoita.
Mistä ne voisivat sinun mielestäsi vertauskuvallisesti kertoa.

Ranskalaiset loivat oman jugendia vastaavan tyylinsä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Nimi on helpompi lausua kuin kirjoittaa. Sanot vain ”art nuvoo” ja kerrot, että tyyliin kuuluvat luonnon muotoja muistuttavat kaarevat kuviot, kasviaiheet ja epäsäännöllisyys. Suomalaisista taiteilijoista art nouveau -tyylisiä veistoksia muotoili Ville Vallgren.
Hänen aiheenaan ovat usein nuoret neitoset. Nämä keijukaismaiset ja taipuisissa asennoissa poseeraavat naiset ovat melkein kuin kukkia itsekin.

1890-luvulla Saksassa syntynyt taidetyyli. Jugendin mielikuvituksellisia muotoja, kaartuvia viivoja ja tyyliteltyjä kasviaiheita katsellessa voi aistia samanlaisen kasvamisen liikkeen kuin luonnossa. Taidemaalari Olga Ehrström suunnitteli aikanaan Haus Molchow -nimisen jugendhuvilan lasimaalaukset. Saksassa lähellä Berliiniä sijainnut huvila on sittemmin tuhoutunut, mutta jälkipolville säilyneissä värikkäissä lasimaalausluonnoksissa voit yhä ihailla jugendtyylistä värikkyyttä, koristeellisuutta, paksuja ääriviivoja ja mielikuvituksellisia kasveja.

Puhtaita sekoittamattomia sateenkaarivärejä suosineet neoimpressionistit maalasivat aiheensa mieluusti lyhyin tai täplämäisin siveltimenvedoin. Suuntaus syntyi 1880-luvun puolivälissä. Neoimpressionistit kulkivat osittain impressionistien jalanjäljissä,
mutta eivät tavoitelleet niinkään hetkellisiä vaikutelmia. He pohtivat tarkasti aiheitaan, pyrkivät maalatessaan tarkkojen väriteorioiden seuraamiseen, jopa tieteellisyyteen. Suomessa heleitä ja valoisia neoimpressionistisia maalauksia loihti mm. Magnus Enckell, jonka Lepohetki-teoksen aihe tuo mieleen Raamatun paratiisikuvaukset.

Jos näet taidenäyttelyssä teoksen, joka hehkuu valoa ja kirkkaita värejä, vieläpä kevein, nopein ja katkelmallisin siveltimenvedoin kankaalle maalattuna, olet ehkä kohdannut impressionistisen maalauksen. Teoksen tekijä olisi saattanut kertoa sinulle seuraavaa:

"1870-luvun paikkeilla me nuoret taiteilijat täällä Ranskassa hylkäsimme vanhan, mielestämme jäykän maalaustavan ja kehitimme uuden tyylin, impressionismin. Tarkoituksemme oli vangita kankaalle impressio: vaikutelma tietystä hetkestä. Lähdimme ateljeestamme usein ulos etsimään aiheita. Maalasimme kesäisiä maisemia, aamiaisia ruohikoilla, lumpeita, kahviloita asiakkaineen, höyrylaivoja ja muuta modernin maailman menoa. Aluksi meistä ei pidetty, kuten niin monasti on, kun uusi tyyli luodaan, mutta 1800-luvun lopulla impressionistinen maalaustapa oli levinnyt jo ympäri maailmaa!" Suomen taiteessa puhdasta impressionismia ei tuolloin juuri ollut, mutta jotkut suomalaistaiteilijat saivat siitä vaikutteita. Elin Danielson-Gambogin Tyttö niityn laidassa -teoksen valoisuus, heleät värit ja katkelmalliset siveltimenvedot kertovat taiteilijattaren kiinnostuksesta impressionismiin.

Kun realismissa kuvattavaa kuitenkin vähän siloteltiin todellista kauniimmaksi ja komeammaksi, niin ankarampi naturalistimaalari painotti nähdyn totuudellisuutta ja maalasi rypyt ryppyinä.
Tästä syystä naturalistisen taiteilijan mallin hiukset voivat kuvassa olla hyvinkin takkuiset ja paita likainen

Realismiin pyrkivä taiteilija on aina yrittänyt kuvata ihmiset ja tapahtumat kaunistelematta ja rehellisesti – elivät ihmiset sitten 2000-luvulla tai 500 vuotta sitten. Tyylisuuntana realismilla tarkoitetaan 1800-luvulla syntynyttä taiteen vaihetta, jossa pyrittiin totuudenmukaiseen kuvaustapaan. Taiteilijoiden aiheina olivat tuolloin usein arkiset tilanteet, kuten ankara työnteko. Malleina olivat pikemminkin tavalliset köyhät ihmiset kuin kuninkaat tai herttuattaret. Maalausten näyttämöinä olivat ennemmin heinäpellot, tehtaat tai talonpoikaistuvat kuin loisteliaat palatsit tai hienot kartanot. Suomen kansallistaiteilija Akseli Gallen-Kallela tunnetaan
mm. realistina. Tyttö Keuruun vanhassa kirkossa -teoksen mallina hänellä oli köyhä 17-vuotias Maria-niminen suutarin tytär. Tarina ei kuitenkaan lopu tähän: tytöstä tuli sittemmin yksi Suomen ensimmäisistä naiskansanedustajista!

Romantiikkaa on kenties ollut aina ja kaikkialla, mutta taidesuuntana se syntyi 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Romantiikan ajan taiteilijat maalasivat mielellään mm. historiallisia aiheita ja maisemia.
Mutta ennen kaikkea he maalasivat suuret tunteensa kuviksi!
Romantiikan ajan taiteilijoiden maalaukset ovat tulvillaan tunteen paloa, haaveellisuutta, kaipuuta kaukaisiin maihin, aikoihin tai luontoon, jonka suuruuden ja kauneuden edessä pieni ihminen helposti mykistyi.

Klassismin ihanteena oli lyhyesti sanoen antiikin Kreikan tai Rooman klassiset kauneusihanteet, kuten tasapainoisuus, sopusuhtaiset mittasuhteet ja symmetria. Wäinö Aaltosen monet veistokset ovat suomalaiskansallista klassismia. Joenniemen kartanon puistossa kirmaavassa Leikkivässä nuorukaisessa klassismi näkyy pojan vartalon tasapainoisissa mittasuhteissa. Poikahahmo on kuvattu alastomana, kuten antiikin Kreikan atleettiset urheilijanuorukaiset.

1700-luvulle tultaessa alkoi rokokoon tyylikausi. Nyt piti olla keveyttä, leikkisyyttä, siroutta ja epäsymmetriaa! Tuon lähes 100 vuotta kestäneen kauden taideteoksia, huonekaluja tai rakennuksia silmäillessäsi huomaat, että simpukka- ja koralliaiheet sekä kukka- ja lehtikuviot ovat olleet suosittuja. Rokokoon aikana myös pastellimaalaus yleistyi.
Gösta Serlachiuksen ensimmäinen taidehankinta on tuntemattoman taiteilijan maalaama rokokootyylinen ja heleänvärinen nuoren naisen pastellimuotokuva.

Voit tunnistaa tämän tyylin mm. runsasmuotoisuudesta, voimakkaista väreistä, liikkeen tunnusta sekä valojen ja varjojen leikistä.
Barokkityyli syntyi Euroopassa 1600-luvulla ja jatkui 1700-luvun alkuun. Myöhemminkin taiteilijat ovat soveltaneet barokin tehokeinoja. Kuvanveistäjä Emil Wikströmin Hevosenkesyttäjä -teoksen vikuroivassa hevosessa ja jäntevässä mieshahmossa on barokin veistotaiteen liikettä ja dramatiikkaa.

Tämän taidesuuntauksen juuret ovat 1400- ja 1500-luvun Italiassa. Taiteilijat ottivat tuolloin ihanteekseen antiikin Kreikan ja Rooman taiteen reilusti yli tuhannen vuoden takaa. He tavoittelivat teoksissaan mm. antiikin ajan taiteen kauniita mittasuhteita ja tasapainoa. Avuksi taiteen tekemisessä tarvittiin siten usein matematiikkaa! Vielä vuosisatoja myöhemmin monet taiteilijat ovat soveltaneet renessanssityyliä. Esimerkiksi Emil Wikströmin 1900-luvun alussa veistämän Serlachiusten sukuhautamonumentin ihmishahmot tuovat mieleen kuuluisan italialaisen renessanssitaiteilijan Michelangelon veistotaiteen lihaksikkaat ihmishahmot.

Taide, jonka aiheena on tunnistettavia esineitä, luonnonmuotoja tai hahmoja kuten ihmisiä ja eläimiä.
Kuinka monta figuuria löydät Alvar Cawénin Tukinuittajat -teoksesta?